tiistai 18. huhtikuuta 2017

Torkkupeitto vauvalle

Kiva saada välillä jotain valmiiksi! Nimittäin vauvan torkkupeitto, joka on ollut työn alla jo jonkun aikaa ja pikkuhiljaa valmistunut muun ohessa. Projekti alkoi aikanaan lankojen valitsemisella. Tuttuna, edullisena ja laajan värivalikoiman omaavana suuntasin 7-veljestä kerien luo. Silmiin pisti heti uudet värit, vadelma ja kirsikka, ja niitä piti saada :) Tuo sinapinkeltainenkin taitaa olla uusi väri ja se sai myös luvan lähteä mukaan. Tulevan käyttäjän sukupuolesta ei ole vielä tietoa, mutta minusta tästä tuli kuitenkin neutraali peitto, vaikka vaaleanpunaista onkin joukossa. Enempikin sellainen retrovärinen :)




Vakaa aikomus oli aluksi virkata peitto ns yhtenä kappaleena, ei siis mitään palojen virkkailua. No suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja päätin tehdä näistä kivoista pyörylöistä viltin. Näihin olen joskus netissä törmännyt ja sattumalta minunkin kaapistani löytyy 150 neulottua ja virkattua kuviota -kirja, josta tähän puolapyörään löytyy ohje. Idea on sinäänsä yksinkertainen, ja ympyrä muodostuu pelkistä pylväistä. Tein näitä ensin hyvän kasan ja suunnittelin ympärille reunuksen, jotta saan ne neliön muotoon. Reunusta virkatessa yhdistin palan samalla aina edellisiin kiinni, jotta säästyn lopun yhteenompelulta ja päättelyltä. Alla kuvallinen ohje reunakehyksen tekoon, ympyrä on vain pelkistetty pylväsympyrä havainnollistamaan, miten reunus siihen tehdään. Langan väriä vaihdetaan viimeiselle kierrokselle.




Ja palat yhdistin viimeisellä kierroksella näin; koukku työnnetään eka edellisen palan reunasilmukan läpi. Sen jälkeen pylväs ym silmukka tehdään tavalliseen tapaan (huomioi, että reunakierros virkataan ympyrän silmukoiden takareunasta). Kun vedät viimeisen kerran langan silmukan läpi, vedä se samalla toisen palan silmukan läpi. Älä tee turhan kirellä tässä vaiheessa, muuten valmiissa peitossa reunat on kiristää ja varsinaiset neliöt jää hieman pussille.




Lopuksi virkkasin peittoon reunuksen. Ensin kerros kiinteitäsilmukoita ja toisella kerroksella ks + kjs + kjs + ks aina samaan silmukkaan ja yksi silmukka väliin ja taas seuraavaan ks + kjs + kjs + ks. Näin tuli pientä pitsikuviota reunaan. Peitolle tuli kaikkiaan kokoa 66 cm x 91 cm. Yhden palan kooksi 7-veljeksellä tuli n. 13 cm ja paloja on 5 lyhyellä sivulla ja 7 pidemmällä. Sopivan kokoinen peitto vauvalle, jotta mahtuu hyvin vaunuihin :)
















Iloista kevättä kaikille!

6 kommenttia:

  1. Aivan ihana peitto ja väritkin on tosi hyvät, sopivat hyvin yhteen. En olekaan ennen törmännyt tuollaiseen puolapyörään!

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Törmäsin tällaisiin ulkomaisilla sivuilla ja selvittelyjen jälkeen tajusin että ohjekin löytyy jo kotoa :D

    VastaaPoista
  3. Hei! Tuolla ohjeella ei tule noita "puolia" tuohon lapunpäälle koholle.mitenkä ne saa tehtyä? 😊

    VastaaPoista
  4. Hei! Totta. Tarkempi ohje löytyy 150 neulottua ja virkattua kuviota -kirjasta, kirja saattaa löytyä ihan kirjastostakin. Ajattelin jättää tarkemmat yksityiskohdat ympyrän osalta mainitsematta, koska se ei ole omaa ohjettani 🙂

    VastaaPoista
  5. 😊 eilen keksimmekin miten sen saa tehtyä😊

    VastaaPoista
  6. Se on tosiaan aika yksinkertainen. En vaan viitsi tekijänoikeussyistä jakaa ns toisten maksullisia ohjeita täällä :)

    VastaaPoista