perjantai 26. helmikuuta 2016

Karnaluks

Pääsin minäkin eilen viimein tutustumaan Karnaluksiin, kun lähdimme extempore Tallinnanristeilylle. Karnaluks ei tarvine esittelyjä, ainakin se käsityöläisfoorumeilla on tunnettu paikka. Itse päätin suunnistaa sinne kävellen lyhyintä reittiä. Matkaa terminaalilta oli n. 1,5km ja hyvillä kengillä matka taittui äkkiä. Olin varautunut ennakkotietojen perusteella että paikka olisi vaikea löytää. Sinänsä reitti sinne oli helppo kun oli karttaan merkitty reitti, mutta itse liike oli kyllä hyvin piilossa. Pääovilla lukee pienellä Karnaluks ja kaksi ja puoli kerrosta portaita ja parit ovet, niin oltiin perillä. Olin matkarattaiden kanssa liikkeellä ja oli hommansa kivuta ylös, mutta päästiin kuitenkin. Yhtään isompien rattaiden kanssa en lähtisi, sillä portaat käy aina vaan vaikeammiksi ja liikkeessä on aika ahdasta liikkua. Matkarattailla mahtui kulkemaan ns. pääkäytäviä pitkin ja pienimpiin puikahdin vain itse. Ja olihan siellä vaikka mitä! Itselläni oli listalla tarvittavat jutut, jotka ensin kiersin etsimässä koriini. Sen jälkeen katselin muuta. Tänne ei kyllä kiireessä kannata tulla :D 


Tukkukauppa oli täynnä jos jonkinmoista ompelutarviketta, kankaita, neulonta- ja virkkaustarpeita sekä monet hyllyt lankoja. Lankahyllyjen välistä löytyi myös trikookudelaatikot sekä hylly ontelokuteita. Ontelokuteet oli n. 13e/kg ja trikookuteet 4,32e kilolta. Ja pakkohan sitä kudetta oli tuohon hintaan ostaa :) Trikookudevalikoima oli aika suppea, mutta löysin usean pussin samaa mustaa kudetta. Tai se näytti mustalta, mutta kotona enemmänkin tummanharmaalta. Ja hyvä niin. Kudetta tuli yhteensä 6,5 kiloa ja hintaa vähän alle 30e. Hyvät kaupat mielestäni :)
PS. Kassatoiminta oli hyvin hidasta. Heillä ei ilmeisimmin ollut käytössä mitään viivakoodisysteemiä, vaan jokaista tuotetta tutkittiin ja naputeltiin pitkään.






 Tässä vielä koko saldo. Listallani oli lähinnä ompelujuttuja kahta projektia varten. Pari virkkuukoukkua otin kokeiluun. Olisi pitänyt kahmia niitä enemmänkin 70sentin kappalehinnalla! Kaiken tämän sai alle 45 eurolla, joista siis kudesatsi oli suurin menoerä. Piti jo illalla keriä eka vyyhti ja aloittaa virkkaus, mitäpä muutakaan kuin mattoa :D Idea on keittiönmatosta mielessä joten se pitää saada :)





tiistai 23. helmikuuta 2016

Virkatut tyynyt

150 neulottua ja virkattua kuviota -kirjassa oli kivannäköinen virkattu ympyrä. Jätin alkuperäistä pienemmäksi ympyrän ja virkkasin sen neliön sisään. Näitä sitten jokunen kappale ja yhdistelin niistä isommat neliöt. Lankana käytin 7 veljestä luumua, beigeä ja valkoista.




Ompelin tyynynpäälliset kankaasta ja toiselle puolelle päällisiä ompelin ompelukoneella kiinni nämä isommat neliöt. Tyynynpäällisen ompelu oli aika simppeliä. Haastavampaa oli saada virkkuuneliöt niihin nätisti.


Intouduin tekemään elämäni toisen videotutoriaalin, aikaisempaan pääse tästä. Videolla koitan näyttää miten tällainen virkattu pompularuutu tehdään. Toivottavasti siitä saa selvän :)


maanantai 15. helmikuuta 2016

Pitsimatto #2



Viikonloppuna valmistui vaihteeksi yksi matto. Oikeastaan tämä oli aika päähänpistomainen projekti (voiko niin sanoa? :D). Törmäsin Pinterestissä kauniiseen virkattuun mattoon ja siitä se idea lähti. Matosta tuli vielä aika saman sävyinen kun alkuperäinen oli, se oli tosin sattumaa. Tämä kude on ollut säilössä pitkän aikaa, välillä ollut jo täysikokoinen matto ja sitten taas kerillä. Tässä linkki alkuperäiseen kuvaan. Matto olisi ollut kaunis isompanakin, mutta kudetta ei tämän isompaan riittänyt. Tästä matosta tuli 133cm halkaisijaltaan, paksulla trikookuteella kympin koukulla. Tarkkaa määrää kuteelle en muista, veikkaisin että 4-5 kiloa. Tästä tuli sen verran mieleinen, etten tällä kertaa pistä purkuun. Probleema on nyt mihin sen sijoittaisi.. Ehkä sille joku paikka löytyy :)




Koska aikaisempi pitsimatto-ohje oli tykätty, ajattelin tästäkin rustata jonkunnäköisen ohjeen. Pahoittelen ohjeen laatua, toivottavasti siitä saa selvän. Ohje on piirretty lahjapaperille (:D) koska A4 ei riittänyt ja sen takia piirtojälki oli vaikea saada kameralle. Skannerikin voisi olla kiva... Tässäkin ohjeessa on pieni huomio: uloimmassa pylväsrivissä (eli 4. kerros ulkoreunasta) lisäyksiä tulee joka 15. pylvääseen. Jätä kuitenkin kahdessa lisäyskohdassa lisäys tekemättä, jotta reunakuvio menee tasan.






maanantai 8. helmikuuta 2016

Ratkaisu pulmaan

Kirjoitin muinoin hexagonpulmasta. Olin tehnyt siis kasan kuusikulmaisia popcornflowereita, enkä oikein tiennyt, mitä niistä tulisi. Kuusikulmioista ajatukseni liukui virkattuun pöllötyynyyn (Heidi Bearsin luoma pehmo). Olen tehnyt yhden pöllön aikaisemminkin. Pöllö kasataan alkuperäisen mallin mukaan afrikankukista. Ajattelin sitten kokeilla miltä pöllö näyttäisi näissä popcornflowereissa. Virkkasin muutaman popcornikukan viisikulmioon, joita pöllöön muutama muistaakseni menee. Sitten purin sen aikaisemman tyynyvirityksen ja ompelin tälläkertaa kankaasta samanmuotoisen tyynyn ja täytin sen vanulla. Näissä popcorneissa on aika isot reiät, joten vanu olisi varmaan pursuillut niistä ulos. Sitten kokosin pöllön tyynyn päälle. Pöllön paketoin äidilleni joululahjaksi :)

 





Ps. paloja jäi edelleen...

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Pitsimaton ohje



Ajattelin väkertää tänne blogiin ohjeen tästä aikaisemman postaukseni pitsimatosta. En tiedä muista, mutta itsestäni on kiva, jos käsityöblogissa on myös konkreettisia ohjeita, eikä pelkästään kuvia omista töistä. Koitan itsekin jakaa aina mahdollisuuksien mukaan jonkunnäköistä ohjetta tekeleisiini. Mitä virkkausohjeisiin tulee, olen laiska kirjoittamaan mitään sanallisia ohjeita. Virkkaan itse mieluummin kaavion pohjalta ja on paljon nopeampaa piirtää ohjeesta kuva, kuin pitkää tekstiä. Koittakaa saada selvää :) Tämä kaavion piirtäminen on selvästi taitolaji, pitää piirtää useammin niin ehkä sekin taito treenaantuu.


Huomioitavaa: Toiseksi viimeisellä rivillä jokaisen pylvään kohdalle tulee yksi pylväs ja jokaiseen 7-ketjusilmukkakaareen tulee 7 pylvästä, mutta kahteen ketjusilmukkakaareen tulee 8 pylvästä. Käytännössä on sama mihin kaariin lisäät ne. Tämä siksi, että viimeisen kerroksen reunuskuvio menee tasan.

maanantai 1. helmikuuta 2016

Lampun tuunaus

Sain taannoin äitipuoleltani vanhan kattolampun. Lampun muoviosat oli ajankuluessa haurastuneet ja katkeilivat irti lähes itsekseen. Viime viikonloppuna iski sitten inspiraatio ja kaivoin lampun esiin. 
Irrotin kaiken lukuunottamatt ulointa metallikehää.

Kaapissa oli villasekoitelankaa valmiina (piti tulla tytölle villapaidaksi, mutta..).


Projektin vaikein osuus: mitä kuviota siihen virkkaan? Kerran aloitettuani ja purettuani päädyin tällaiseen. (Kuvio on aloitettu virkkaamaan metallirenkaan yläreunasta alaspäin, joten valmiissa lampussa kuvio on tavallaan ylösalaisin).


Ja tällainen siitä tuli. Ihan kelvollinen, varsinkin jos vertaa edelliseen viritykseen. Lamppu roikkuu nyt keittiön katossa. Langaksi olisi voinut sopia joku ohut trikookudekin, Kude olisi toisaalta tullut painamaan enempi, jolloin kehikkoon olisi varmaan tarvinut jotain lisävahvistusta. Nuo valmiina olleet metallirenkaat on aika ohuenlaisia nimittäin. 




Lampusta tulee ainakin kivan pehmeä valo.


Loppukevennykseksi vielä kuva uudesta kavhipannustani.Pannun nuppi oli ongelmallinen, sillä metallisena se oli aina tulikuuma veden keittämisen jälkeen. Sitten tuli idea virkatusta pallosta. Nyt ei ainakaan näpit pala :D