Tämän vuoden syksyllä alkoi Kalevala Cal-projekti, johon minäkin innoissani osallistuin. Ideana oli virkata joukolla Kalevala-aiheinen peitto 100-vuotiaan Suomen kunniaksi. Peitto koostui 24 erilaisesta palasta (+4 bonuspalasta) ja ohjeet niihin julkaistiin 2 palaa viikossa -tahtia. Palojen ohjeet ja muu info löytyy tuon linkin takaa, joten sen pääsee virkkaamaan vieläkin jos mielii.
Oli mielenkiintoista osallistua tähän. Harvoin virkkaan mitään valmiista ohjeesta, joten oli tavallaan jännää tehdä suoraan ohjeen mukaan paloja. Täytyy kyllä myöntää, että sanallisten ohjeiden tavaaminen turhautti ajoittain, ja välillä katsoin kuvasta mitä seuraavaksi virkataan. Kiitokset kaikille kaaviokuvan laatineille, se säästi aikaa (ja hermojakin :D) monessa kohtaa. Palat oli siis eri suunnittelijoiden tekemiä ja ohjeetkin vaihtelivat sen mukaan. Sikäli kaikki ohjeet oli kyllä perusteellisia videoineen kaikkineen, vaikka kaaviokuvaa ei kaikista ollutkaan; sen takia ei kannata jättää tekemättä :)
Oma projektini laahasi hiukan jäljessä, kun sattui olemaan muutakin projektia meneillään samaan aikaan. Reunus on hieman sovellettu alkuperäisestä. Tein oman peittoni luonnonvalkoisesta 7-veljeksestä ja nallesta. Ajattelin, että peitto olisi ns. neutraali värityksiltään ja käy sisustukseen kuin sisustukseen. Toisaalta, tarviiko sen käydä sisustukseen? No, jokatapauksessa, nätti ja ajaton minusta näinkin. Erilaiset värilliset versiot on myös oikein nättejä ja välillä teki kovasti mieli ottaa värejä mukaan; toiset palat suorastaan huusi useampaa väriä tullakseen paremmin oikeuksiinsa.
Yhdessä virkkaus tuo kivaa "painetta" ja pitää tahtia yllä. Itselläni helposti yksin virkatessa saattaa isojen töiden kohdalla käydä innon lopahdus ja työ jää kesken tai tekoaika venyy vuosiin. Tämä projekti tsemppasi mukavasti virkkaamaan työn loppuun ja hyvässä aikataulussa vielä. Aion ehdottomasti osallistua vielä joskus johonkin CALiin (crochet along), kun sopiva projekti sattuu eteen :)
Ajattelin nostaa peitosta esiin muutaman palan. Ensimmäiseksi mainitsen Mielenkiintoisin pala: Sotkan pesä. Tätä oli kiinnostava tehdä. Keskusta koostui erikseen virkattavista munista. Reunus virkattiin reunimmaisien munien ympärille ja keskusmuna kiinnitettiin vikana. Tässä oli myös selkeä tarina Kalevalarunoon, jonka pohjalta pala oli suunniteltu.
Toiseksi mainitsen esteettisin pala: Ilmatar. Tämä on itsessään kaunis pala, josta voisi hyvin virkata yksinään kokonaisen peiton.
Kolmantena pakko mainita hauskin pala: Joukahainen suossa. Tämän palan suossa seisova Joukahainen herätti hilpeyttä :D (ilmakuva Joukahaisesta, keskellä pää ja sivuilla hartiat/kädet).
Ja viimeisenä nostaisin esiin taidokkain pala: Iso tammi. Tässä on keksitty hieno ja hyvännäköinen kokonaisuus. On vaatinut taitoa ja silmää saada tällainen aikaan. Pidän myös tämän palan selkeydestä ja se kuvaa hyvin runoakin, joka tämän palan pohjalla on ollut. Tässä kohtaa sormet syyhysi kaikista koviten tehdä tämä pala värillisenä! Pala tulee kunnolla oikeuksiinsa värillisenä versiona, jossa palan taidokkuus tulee paremmin esille.
Tässä oli omat lempparini. Toki peittoon mahtui paljon hyviä ja mielenkiintoisia paloja, kiitokset siis kaikille suunnittelijoille!
tiistai 26. joulukuuta 2017
sunnuntai 17. joulukuuta 2017
Lumihiutaleita hama-helmistä
Pitkään on ollut mielessä askarella hama-helmistä lumihiutaleita, ja viimein sain aikaiseksi niitä kokeilla. Näitä oli kyllä kiva tehdä ja valmistuukin tosi nopsaan, hyvin kerkeää vielä jouluksi joulukoristeiksi :) Tarvitset vain valkoisia hama-helmiä, kuusikulmioalustan, palan leivinpaperia ja silitysraudan. Jos jollekin hama-helmet eivät ole tuttuja, tässä helppo ohje niiden tekoon:
1. Asettele hamahelmet alustalle haluamaasi muotoon
2. Aseta helmien päälle leivinpaperi ja silitä (2 pisteellä) hetki kunnes helmet alkavat sulaa toisiinsa kiinni. Irrota alustasta ja silitä vielä leivinpaperin läpi toiselta puolelta.
3. Valmis!
Valmiit lumihiutaleet käyvät monenlaiseen koristeluun; käytä joulukorteissa, liimaa taakse magneetti ja saat jääkaappimagneetteja, pujota ennen silitystä hiutaleen kärkeen lanka ja silityksen jälkeen ripusta esim kattokruunuun roikkumaan tai kiinnitä sinitarralla ikkunaan. Näistä saisi myös nätin talvisen ovikranssin kuumaliimapistoolilla. Eikun ideoimaan :)
torstai 14. joulukuuta 2017
Jouluinen pöytäliina
Kerkesin tässä joulukiireessä virkata joululiinan ja ajattelin jakaa ohjeen tänne. Ahdistaa oikeen kun haluaisi tehdä joululahjoja ja koristeita itse, mutta vuorokausista loppuu vaan tunnit kesken! :D No, täytyy tyytyä niihin mihin aika riittää ja ottaa rauhallisesti. Harrastellaan käsitöitä kukin omassa tahdissa ja ilman paineita saada mahdollisimman paljon aikaan. Ei ne langat sieltä kaapista mihinkään katoa.. :)
Ohjeen piirsin vaihteeksi käsin sitä edellä mainittua aikaa säästääkseni. Josko siitä selvän sais :)
Hyvää joulunodotusta kaikille :)
Ohjeen piirsin vaihteeksi käsin sitä edellä mainittua aikaa säästääkseni. Josko siitä selvän sais :)
keskiviikko 25. lokakuuta 2017
Kuusikulmiomatto
Kaikkien kässäblogien ongelma: jos töitä ei valmistu, ei blogikaan päivity. Se ei tarkoita kuitenkaan etten virkkaisi, työt vaan ovat olleet isompia ja kiireinen arki ottaa osansa. Kovasti koitan pysyä KalevalaCALin mukana, hieman jäljessä tullaan, mutta kuitenkin. Toinen työllistänyt projekti on vihdoin valmis. Nimittäin tämä kuusikulmiomatto.
Tästäkin matosta tein ohjeet Lanka & tekstiilille. Aikaisemmin heille suunnittelemani matto löytyy täältä.
Lähdin pitkästä aikaan kokoamaan mattoa paloista. Näissä on se kiva, että voi koota juuri sen kokoisen ja muotoisen kun haluaa. Ideana oli lähteä tekemään geometrisestä kuusikulmiosta hempeämpää versiota. Kuteeksi valitsin Lanka & tekstiilin paksun ontelokuteen ja väriksi luonnonvalkoisen. Ihan kiva minusta, puhtaanvalkoinen on niin lian arka.
Maton olen koonnut 18:sta kokonaisesta ja 6:sta puolikkaasta kuusikulmiosta. Pituutta matolle tuli reilu 2 metriä ja leveyttä noin metrin. Palat yhdistelin mattoon aina viimeisellä virkkauskierroksella, jolloin matto kasaantui kuin itsekseen.
Ohje mattoon löytyy Lanka & tekstiilin sivulta täältä .
Ajattelin laittaa vielä kuvalliset ohjeet tuohon palojen yhdistelyyn. Tätä tekniikkaa voi käyttää niin matoissa kuin tilkkupeitoissa ym jossa virkattuja paloja yhdistetään. Yhdistelytapojahan on monia, mutta tällaista olen itse käyttänyt. Tästä jää mielestäni kiva ja huomaamaton jälki eikä takapuolellekaan jää kummoista saumaa. Ja mikä tärkeintä, säästyy lopun yhdistelyurakalta :) (kuvat saa isommaksi klikkaamalla).
Kun olet virkkaamassa viimeistä kierrosta ja olet palan kulmassa, ota työ johon olet palaa yhdistämässä, ja aseta se palan eteen nurja puoli sinua päin (eli työt ovat oikeat puolet vastakkain). Aseta palat niin, että yhdistettävät sivut ovat päällekkäin. Jatka virkkaamista. Tässä palassa kulmassa on yhteensä kaksi ketjusilmukkaa, ja yksi on jo virkattu ja nyt ollaan kulman keskellä. Sivu alkaa siis yhdellä ketjusilmukalla. Työnnä koukku edessä olevan palan vastaavan ketjusilmukan etummaisesta lenkistä läpi (kuva 1.). Kierrä lanka koukulle (kuva 2.) ja vedä läpi (kuva 3.).
Seuraavana työssä tulee pylväitä. Työnnä koukku taas edessä olevan palan seuraavan silmukan takareunasta (kuva 1.). Tämän jälkeen virkkaa pylväs niinkuin normaalistikin taaempaan palaan (kuva 2.). 3. kuvassa pylväs on viimeistä langanvetoa vaille valmis. Nyt vedä lanka kaikkien kolmen silmukan läpi kerralla. Jatka työtä samaan tapaan. Muista vetää viimeinen langanveto vähän pitkäksi, eli löysäksi silmukaksi, jotta saumasta tulee joustava. liian kireä sauma vetää palat kuprulle.
Tästäkin matosta tein ohjeet Lanka & tekstiilille. Aikaisemmin heille suunnittelemani matto löytyy täältä.
Lähdin pitkästä aikaan kokoamaan mattoa paloista. Näissä on se kiva, että voi koota juuri sen kokoisen ja muotoisen kun haluaa. Ideana oli lähteä tekemään geometrisestä kuusikulmiosta hempeämpää versiota. Kuteeksi valitsin Lanka & tekstiilin paksun ontelokuteen ja väriksi luonnonvalkoisen. Ihan kiva minusta, puhtaanvalkoinen on niin lian arka.
Maton olen koonnut 18:sta kokonaisesta ja 6:sta puolikkaasta kuusikulmiosta. Pituutta matolle tuli reilu 2 metriä ja leveyttä noin metrin. Palat yhdistelin mattoon aina viimeisellä virkkauskierroksella, jolloin matto kasaantui kuin itsekseen.
Ohje mattoon löytyy Lanka & tekstiilin sivulta täältä .
Virkattujen palojen yhdistäminen viimeisellä kierroksella
Seuraavana työssä tulee pylväitä. Työnnä koukku taas edessä olevan palan seuraavan silmukan takareunasta (kuva 1.). Tämän jälkeen virkkaa pylväs niinkuin normaalistikin taaempaan palaan (kuva 2.). 3. kuvassa pylväs on viimeistä langanvetoa vaille valmis. Nyt vedä lanka kaikkien kolmen silmukan läpi kerralla. Jatka työtä samaan tapaan. Muista vetää viimeinen langanveto vähän pitkäksi, eli löysäksi silmukaksi, jotta saumasta tulee joustava. liian kireä sauma vetää palat kuprulle.
Virkkauksen iloa kaikille! :)
perjantai 8. syyskuuta 2017
Säde-matto
Sain ilokseni tehdä yhteistyötä Lanka&Tekstiilin kanssa ja pääsin suunnittelemaan heille uuden mattomallin. Olen oikein innoissani tästä projektista :) Lanka&Tekstiili oli nimenä minulle ennestään tuttu, mutta uutta minulle oli, että he valmistavat kotimaista ontelokudetta ainoina Suomessa. Aloin suunnittelemaan heille pyöreää isohkoa mattoa ja jotain uutta ideaa siihen piti saada.
Ohjeeseen tein sekä sanallisen ohjeen että kaaviokuvan. Ilmainen ohje on nyt julkaistu Lanka&Tekstiilin sivuilla ja löytyy täältä. Kuulen mielelläni teidän mielipiteitänne, joten kommentit alle ovat tervetulleita :)
lauantai 8. heinäkuuta 2017
Pannulaput
Minulla oli puuvillalankoja tuhottavana ja ajattelin, että olisi kiva virkata patalaput. Mieleeni tuli "ne perinteikkäät patalaput" joihin olen joskus törmännyt ja ajatellut tekeväni joskus sellaiset. Hetken googlettelun jälkeen löysinkin ohjeet näihin lappusiin, Eeron pannulappuihin nimittäin. Näissä on mielestäni jotain retrohenkistä ja oli hauskat tehdäkin :)
En viitsi piirtää mitään ohjetta tähän, koska täällä on jo hyvä kaaviokuva. Yksi patalappu syntyy siis kahdesta kaavion mukaan virkatusta lappusesta, jotka virkataan reunoista yhteen, ja lopuksi kirjotaan langalla tuo kuvio valmiisiin langanpaikkoihin. Lankana käytin Dropsin cotton lightia ja koukkuna 3 mm. Reunukseksi virkkasin valkoisella ensin yhden kerroksen kiinteitäsilmukoita ja seuraavan kerroksen jokatoisen kiinteänäsilmukkana ja jokatoisen ketjusilmukkana (ks - kjs - ks - kjs - ks..). Loppukoristeluun menee yllättävän paljon lankaa, joten sitä kannattaa ottaa reilusti, jottei joudu koko ajan jatkamaan lankaa uudella pätkällä.
Näistä tuli aika maltillisen väriset. Ilme muuttuu värikkäämmillä langoilla. Myös etu- ja takakappaleesta voi tehdä eriväriset - kun väri kyllästyttää, käännä lappu seinustalla toisin päin :)
En viitsi piirtää mitään ohjetta tähän, koska täällä on jo hyvä kaaviokuva. Yksi patalappu syntyy siis kahdesta kaavion mukaan virkatusta lappusesta, jotka virkataan reunoista yhteen, ja lopuksi kirjotaan langalla tuo kuvio valmiisiin langanpaikkoihin. Lankana käytin Dropsin cotton lightia ja koukkuna 3 mm. Reunukseksi virkkasin valkoisella ensin yhden kerroksen kiinteitäsilmukoita ja seuraavan kerroksen jokatoisen kiinteänäsilmukkana ja jokatoisen ketjusilmukkana (ks - kjs - ks - kjs - ks..). Loppukoristeluun menee yllättävän paljon lankaa, joten sitä kannattaa ottaa reilusti, jottei joudu koko ajan jatkamaan lankaa uudella pätkällä.
Näistä tuli aika maltillisen väriset. Ilme muuttuu värikkäämmillä langoilla. Myös etu- ja takakappaleesta voi tehdä eriväriset - kun väri kyllästyttää, käännä lappu seinustalla toisin päin :)
Lämpimiä kesäpäiviä kaikille :)
perjantai 2. kesäkuuta 2017
Lasinaluset
Viimeaikoina on ollut kova innostus virkata pieniä pitsiliinoja. Siinä samalla miettiessä, mihin niitä liinoja käyttäisi, tuli mieleen vihdoin kokeilla tehdä jotkut kivat lasinaluset. Näitä virkattuja lasinalusia näkee nykyään siellä täällä, ja nättejähän ne on. Meillä lapsiperheessä näillä ei arjessa tee mitään, mutta on juhlavampiin tai vähemmän juhlaviin kattauksiin kiva lisä. Lasinalusten varsinainen tarkoitus kaiketi on suojata pöytää kastumasta, kun kylmän juoman vie lämpimään ja lasin ulkopuolelle alkaa kertymään vesipisaroita. Etelän maissahan näitä näkee paljon käytettävän ravintoloissa. Oli miten oli, tässä nyt kuitenkin nätti lasinalusmalli, jos joku näitä innostuu tekemään :)
Lankana paksuhko puuvillalanka (esim Dropsin Paris) ja koukku 3 mm.
Kuviosta voisi tulla aika hauska vaihtamalla kahdelle viimeiselle kierrokselle erivärinen lanka :)
keskiviikko 31. toukokuuta 2017
Vauvan pipo ja tumput
Neuloin pipon ja tumput vastasyntyneen kokoa. Ajattelin, että neulomalla saa pehmeämmän lopputuloksen, kun lankana oli Dropsin paksuhkoa puuvillalankaa. Virkkaamalla olisi tullut turhan "kova" pinta. Lähdin ihan mututuntumalla neulomaan lakin kärjestä alaspäin. Lisäyksiä tein 4/kierros joka toisella kierroksella ja tästä tuli tällainen "hiippa"-mallinen. Useammalla lisäyksellä olisi saanut pyöreämmän laen, mutta ihan hauska näinkin. Reunaan tein resorireunan 1o, 1n. Toivottavasti pipo on sopivaa kokoa :) Tumput on yksinkertaiset peukalottomat. Ne taas aloitin varren joustinneuleesta ja loppuun sädekavennukset, kun pituutta oli tarpeeksi. Ihan kelvolliset tuli, vaikken mikään neulojamestari olekaan :D
Tällä hetkellä on innostuksena puuvillalangat ja pienet pitsiliinat niistä. Näille pitäisi vielä keksiä käyttöäkin :D
sunnuntai 21. toukokuuta 2017
Virkattu räsymatto
Ostin taannoin kudealesta vaaleanpunaisen eri sävyjä kudetta ja ajattelin niitä yhdistää johonkin työhön. Kuteissa oli paljon paksuusvaihteluita ja lyhyempiä pätkiä, ja ajatuksiin tuli tehdä räsymattomeiningillä pikkumatto vessaan. Ei siis turhan tarkkaa nipotusta epätasaisista reunoista ja paksuusvaihteluista, vaan annoin vaan mennä :) Tähän on tosiaan hyvä käyttää pieniäkin kudekeriä, koska väri vaihtuu niin tiuhaan kuitenkin.
Aluksi virkkaa ketjusilmukkaketjua maton leveyden verran (huomioi, että ketju hieman venyy toisen kerroksen tullessa päälle, joten silmukkaketju kannattaa jättää hieman lyhyemmäksi kun aiottu maton leveys). Katso, että silmukoita tulee parillinen määrä. Nouse toiselle kerrokselle vielä yhdellä ketjusilmukalla ja käännä työ. Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaan yksi kiinteäsilmukka ja nouse taas rivin lopussa uudelle kerrokselle. Tee Ensimmäiseen ks:ään yksi kiinteäsilmukka. Tee yksi ketjusilmukka, jätä väliin seuraava ks ja tee taas ks seuraavaan ks:ään. Tee taas kjs, jätä väliin seuraava ks ja tee ks seuraavaan ks:ään. Jatka kerros loppuun näin. Viimeisen ketjusilmukan tilalle tulee kiinteäsilmukka. Kierros siis päättyy kahteen peräkkäiseen kiinteään silmukkaan. Nouse taas ketjusilmukalla ylös ja tee ks ensimmäiseen silmukkaan. Tee kjs ja tee kiinteä silmukka edellisen kerroksen ketjusilmukan ympärille. Tee taas kjs ja taas ks edelliskerroksen kjs:än ympärille. Käytännösssä kiinteätsilmukat ja ketjusilmukat tulevat limittäin edelliskerroksen silmukoiden kanssa. Tämän kerroksen jälkeen vaihdoin lankaa ja tästä eteenpäin tein aina kaksi riviä yhdellä värillä ja langan vaihto. Tee matosta halutun mittainen. Lopuksi virkkaa vielä kerros kiinteitäsilmukoita ja päättele työstä kaikki langat. Halutessasi vielä enempi räsymattoa tähän mattoon, solmi molempiin päihin kuteenpätkiä ja pätki ne lopuksi samanmittaisiksi :)
Koitin vaihdella värejä mahdollisimman sekalaisesti, jotta tulos olisi hyvin satunnainen. Toki voit sommitella mattoon jonkun raitakuvion, lisätä tai vähentää raitojen määrää tai tehdä ihan yksivärisenä tällä mallilla. Kokoa on myös helppo muuttaa, sopii vaikka pitkäksi käytävämatoksi :) Tämä matto tuli meidän pikkuiseen vessaan, ja kokokin on sen mukainen.
Kudetta jäi vielä reilusti käyttämättä. Jos niistä vaikka samaan sarjaan saisi jotain vessakoreja :)
keskiviikko 17. toukokuuta 2017
Kohokuvioiset villasukat
Täällä kevät rinnassa neulotaan villasukkia :D Itse käytän villasukkia lähestulkoon ympäri vuoden, joten kai niitä voi tehdäkin ympäri vuoden ;) Vastikään neuloin pitkästä aikaa villasukat, ja toiset tuli tehtyä näköjään samassa imussa :D Uusimmassa (vai toiseksi-uusimmassa?) Suuri käsityö -lehdessä oli taitava tekijä, ja hän oli tehnyt villasukat monivärisestä langasta neulomalla aina nurin tietyn väriset silmukat. Tekniikka vaikutti hauskalta ja halusin itsekin päästä kokeilemaan. Langaksi valkkasin Novitan 7-veljestä polariksen iltamyöhän. Tarkoitus oli siis saada lanka, jossa väri vaihtuu epätasaisesti, ei mitään ns raitasukkalankaa. Tässä langassa tuo pinkki pompsahti myös kivasti tummempien värien seasta ja se pääsikin nurin-silmukoiksi.
Malli on periaatteessa perussukan. Varteen neuloin 1o, 1n joustinta. Sen jälkeen muuten sileää neuletta, muttta kaikki puikolla olevat pinkit silmukat neuloin nurin, jolloin ne nousevat korostettuina pintaan. Esim. täältä löytyy Novitan perusvillasukkaohje, josta saa silmukkamäärät sukkaan. Neuloessa pysyi hyvin mielenkiinto yllä kohokuvien muodostumista seuratessa :)
Näistä tuli kivan pirtsakat räikeine väreineen :)
Kesä kesä tulee.. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)