keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Kuusikulmiomatto

Kaikkien kässäblogien ongelma: jos töitä ei valmistu, ei blogikaan päivity. Se ei tarkoita kuitenkaan etten virkkaisi, työt vaan ovat olleet isompia ja kiireinen arki ottaa osansa. Kovasti koitan pysyä KalevalaCALin mukana, hieman jäljessä tullaan, mutta kuitenkin. Toinen työllistänyt projekti on vihdoin valmis. Nimittäin tämä kuusikulmiomatto.



  Tästäkin matosta tein ohjeet Lanka & tekstiilille. Aikaisemmin heille suunnittelemani matto löytyy täältä.
  Lähdin pitkästä aikaan kokoamaan mattoa paloista. Näissä on se kiva, että voi koota juuri sen kokoisen ja muotoisen kun haluaa. Ideana oli lähteä tekemään geometrisestä kuusikulmiosta hempeämpää versiota. Kuteeksi valitsin Lanka & tekstiilin paksun ontelokuteen ja väriksi luonnonvalkoisen. Ihan kiva minusta, puhtaanvalkoinen on niin lian arka.
   Maton olen koonnut 18:sta kokonaisesta ja 6:sta puolikkaasta kuusikulmiosta. Pituutta matolle tuli reilu 2 metriä ja leveyttä noin metrin. Palat yhdistelin mattoon aina viimeisellä virkkauskierroksella, jolloin matto kasaantui kuin itsekseen.
  Ohje mattoon löytyy Lanka & tekstiilin sivulta täältä .




 Ajattelin laittaa vielä kuvalliset ohjeet tuohon palojen yhdistelyyn. Tätä tekniikkaa voi käyttää niin matoissa kuin tilkkupeitoissa ym jossa virkattuja paloja yhdistetään. Yhdistelytapojahan on monia, mutta tällaista olen itse käyttänyt. Tästä jää mielestäni kiva ja huomaamaton jälki eikä takapuolellekaan jää kummoista saumaa. Ja mikä tärkeintä, säästyy lopun yhdistelyurakalta :) (kuvat saa isommaksi klikkaamalla).

Virkattujen palojen yhdistäminen viimeisellä kierroksella



 Kun olet virkkaamassa viimeistä kierrosta ja olet palan kulmassa, ota työ johon olet palaa yhdistämässä, ja aseta se palan eteen nurja puoli sinua päin (eli työt ovat oikeat puolet vastakkain). Aseta palat niin, että yhdistettävät sivut ovat päällekkäin. Jatka virkkaamista. Tässä palassa kulmassa on yhteensä kaksi ketjusilmukkaa, ja yksi on jo virkattu ja nyt ollaan kulman keskellä. Sivu alkaa siis yhdellä ketjusilmukalla. Työnnä koukku edessä olevan palan vastaavan ketjusilmukan etummaisesta lenkistä läpi (kuva 1.). Kierrä lanka koukulle (kuva 2.) ja vedä läpi (kuva 3.).



Seuraavana työssä tulee pylväitä. Työnnä koukku taas edessä olevan palan seuraavan silmukan takareunasta (kuva 1.). Tämän jälkeen virkkaa pylväs niinkuin normaalistikin taaempaan palaan (kuva 2.). 3. kuvassa pylväs on viimeistä langanvetoa vaille valmis. Nyt vedä lanka kaikkien kolmen silmukan läpi kerralla. Jatka työtä samaan tapaan. Muista vetää viimeinen langanveto vähän pitkäksi, eli löysäksi silmukaksi, jotta saumasta tulee joustava. liian kireä sauma vetää palat kuprulle.


Virkkauksen iloa kaikille! :)





2 kommenttia: