tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kirjovirkattu kori

Pengoin yksi päivä kaappia ja valkkasin sieltä kivat kuteet, joista eka ajttelin lähteä jotain värikästä mattoa väsäämään. Sitten mietin, että mihinkäs se matto oikeastaan edes mahtuisi ja korille taas olisi käyttöä (lasteenhuoneessa on rojua vähän liikaakin). Siitä sitten ajatus oikein isosta korista, johon saisi sitä lelua tungettua piiloon. Ajattelin lähteä kokeilemaan jotain kivaa kuviota kirjovirkkauksena ja Clas Ohlsonilta hain harmaata pyykkinarua. Se on jämäkkää muovinarua ja hintaa rullalle oli alle 4 euroa. Tosin rulla loppui kesken, tähän meni vähän toistakin rullaa. Pohjaan en laittanut narua kulkemaan.  Voisin kokeilla ensikerralla pistää sen jo pohjaankin. Tämän kokoisella korilla ei ole toivoa ilman mitään vahviketta. Pikkukoreista tulee jämäköitä ilmankin, mutta vähänkin isompaan tykkään laittaa narun sisälle kulkemaan. 


 Pohjan virkkasin ns. kahdeksankulmioksi, eli aloitusrenkaaseen kahdeksan silmukkaa, toisella kierroksella lisäys joka silmukkaa, kolmannella kierroksella lisäys joka toiseen silmukkaan, neljännellä joka kolmanteen jne...


Tällaisella kuviolla lähdin koria pykäämään. Malli on oma. Kuvio on kuudella jaollinen, joten on huomioitava, että kierroksen silmukkamäärä on kuudella jaollinen kun lähdet nostamaan reunaa ylös. Lopuksi letitin letit ja pujotin ne sangoiksi reunoille. Letin päät solmin yhteen siäpuolelta. 


 En nyt tiedä kutsuisiko tätä koriksi vai pikemminkin tynnyriksi, mutta olkoon nyt kori. En tullut mitanneeksi koria, mutta kuvasta saa ehkä jonkun käsityksen. Sisällä siis kaksivuotias :)
Lopussa vielä videotutoriaalikooste, kuinka tuo kuvio syntyy.








perjantai 11. maaliskuuta 2016

Käsitöitä elannoksi



Onko käsitöillä tienaaminen pelkkää haihattelua, vai voiko sillä oikeasti tienata? Olen välillä suunnitellut jonkun näköistä yritystoimintaa, ja nyt taas nämä asiat pyörii mielessä. Koulutukseltani olen talonrakentaja. Alassa ei sinänsä mitään vikaa ole, käsityöt ja yrittäjyys vaan kiehtoo.
    Miten niillä kädentaidoilla sitten voisi tienata? Ekana tulee tietysti mieleen tehdä omia töitä myyntiin. Tätä olen joskus suunnitellutkin ja tilauksesta olen tuotteita tehnytkin. Toiminta on kuitenkin niin pientä ja satunnaista, ettei se vielä mitään yritystoimintaa ole ollut, eihän minulla ole edes toiminimeä. Toisaalta on saanut jo tässä pienimuotoisessa toiminnassa saanut nähdä alan mahdottomuuden. Materiaalit maksaa, työaikaa kuluu useita tunteja, vaikka olisi nopeakin tekemään ja asiakas ei kuitenkaan haluaisi maksaa edes samaa hintaa kun halpiskaupan liukuhihnamatosta. Poikkeuksia tietysti on, mutta pääasiassa näin. Ja jos taas poljet maahan sen oman työn hinnan asiakkaita saadaksesi, poljet samalla kädentaitojen arvostusta entisestään, etkä tienaa itse mitään. Sen verran täytyy arvostaa omaa työtään, ettei niitä ilmatteeksi tehtaile (lahjat ym. ovat erikseen). Tuotteen täytyisi olla joku edullisesta materiaalista pienellä työmäärällä valmistettu uniikki juttu, jolle on kysyntää.

Open Sign & Closed Sign, Two Sided, Boutique Open Sign, Cafe Sign, Office Sign, Store Sign, Shop Sign, Salon Sign, Wooden Open Sign
Kuva täältä: https://www.etsy.com/listing/219916023/open-sign-closed-sign-two-sided-boutique

    Voisikos sitten myydä muuta kuin valmiita tuotteita? Tällä kertaa itselläni pyörii mielessä käsityötarvikkeiden jälleenmyynti. Ensin täytyisi varmaan perustaa toiminimi ja alkaa selvitellä tukkupaikkoja, josta sitä myytävää saisi tilattua. Ja tietysti rajata, että mitä tarviketta myy. Lankoja ja kutimia? Vai kaikkea nappia ja nippeliä maan ja taivaan väliltä? Mihin hintaan sitä tavaraa tukuista saa ja kuinka paljon katetta niihin täytyy pistää että pulju pysyy pystyssä ja itsellekin jää jotain elämiseen? Tukkuhintoja ei varmaankaan saa tietää ennenkuin on se toiminimi ja pääsee tukkukauppiaiden juttusille. Tässäkin täytyy ottaa se askel tuntemattomaan. Mutta sitähän se yrittäminen taitaa olla, pitää uskaltaa ottaa se askel.
    Näiden edellisten rinnalla voisi myydä myös omia ohjeitaan. Netissähän on ainakin Ravelry, jossa kaupataan yksityisten ihmisten ohjeita, yrityksienkin? En ole tarkemmin tähän saittiin perehtynyt, mutta voisiko tällaisia ohjeita myydä ihan paperisinia eteenpäin? Voiko ihan itseoppinut ideoita pursuva "maallikko" myydä sellaisia, vai pitääkö olla joku taideteollisuusartesaani, jotta on oikeus tehdä ohjeita? Itse en kyllä tähän usko. Jos asetat sen esteeksi tekemisillesi ettet ole käynyt siihen koulua, niin silloinhan se on este etkä voi koskaan tehdä mitään, ennenkuin olet koulun käynyt. Tämä ei tietenkään tarkoita, että ajattelisin näin joka alasta, en ole mikään valelääkärien kannattaja :D Mutta kädentaidoista puhuttaessa tekemään mielestäni oppii tekemällä, ei lukemalla. Muistan kuinka raksakoulussa meille painotettiin, että vain tekemällä oppii, tämän koulun jälkeen se oppiminen vasta alkaa.
    Mitäpäs jos järjestyisi joku tila ja alkaisi pitää jotain käsityökurssia? Tämä ajatus tuntuisi myös kivalta. Erityisesti olisi kiva vetää jotain lasten käsityöryhmää, jossa tutustuttaisiin erilaisiin menetelmiin ja materiaaleihin. Tässä kohtaa herää kysymys, onko tämä sitten laillista, jos ei ole koulutusta. Ja toisaalta minkä koulutuksen tähän tarvitsisi? Jos jollakulla on tästä jotain tietoa tai kokemusta, kuulisin niistä mielelläni! :) Tietysti sen kurssin sisällön täytyisi olla sellainen, että on itse varma ja osaa asiasta opettaa ja neuvoa. Ei voi rahastaa mistään tyyliin: "tulkaa niin kokeillaan miten nuo kangaspuut toimii). Voisiko olla ideaa myös järjestää jotain ns. käsityöiltoja Marttakerho -tyyliin, jossa kaikki voisivat tehdä omia töitään? Tässä kohtaa täytyisi miettiä, mistä sen tulon saisi. Olisiko tarjolla ostaa niitä materiaaleja samalla, vai olisiko nämä illat niin sanotusti markkinointiin käytettyä aikaa?

Kuva täältä: http://www.giftsfromhandpicked.co.uk/new-home/heaven-sends-reversible-open-closed-sign.html

    No missäs näitä tuotteita/palveluita sitten myisi? Blogissa? Verkkokaupassa? Kivijalkakaupassa? Kivijalkakauppa on heti poissuljettu, jos toiminta on vasta pientä ja tulot vähäisiä. Entäs jos se kivijalka seisoo jo oman kotinsa kyljessä?  Vaihtoehto tietysti saada tuotteillensa jälleenmyyjiä, jolloin itse ei tarvitse omistaa sitä kivijalkaa. Meneekö kaikki voitot sitten välikäden provikoihin? Tämä voisi tietysti olla täydentävä myyntitapa, mutta ehkä itse en laskeutuisi pelkästään tämän varaan näillä tuotteilla. Monesti näkee blogeihin perustettuja "verkkokauppoja", joissa esitellään tuotteet ja "ota yhteyttä sähköpostiini tilatessasi". Tämä on varmasti kaikkein vähiten alkupanosta kaipaava vaihtoehto, ja itsellänikin mattojen myynti on tapahtunut tähän malliin. Hyvä vaihtoehto varmaan ainakin alkuun lähteä näin kokeilemaan, muttei anna mielestäni niin ammattimaista kuvaa toiminnasta. Verkkokaupan perustus vaatii jo vähän tietoteknisiä taitoja, verkkokaupan ja jonkun maksujärjestelmän ostamista, näin karkeasti. Liittyyhän siihen muutakin. Käsittääkseni usea verkkokauppa ohjelma maksaa jonkun alkusumman ja käytöstä kuukausimaksun. Korjatkaa jos olen ymmärtänyt väärin. Ja mitäs se maksutavan hankkiminen maksaa? Sekin varmaan jotain kuukausimaksuja. Tämä ei ole enää ilmainen, joten jotain tuloja olisi saatav, jotta kauppaa pyörittää, ja vielä pitäisi jäädä omaankin taskuun jotain.
    No tässä nyt tämmöistä höpinää tällä kertaa. Ehkäpä jollain muullakin pyörii samanlaisia ajatuksia mielessä. Kommentoi ihmeessä, olisi kiva kuulla muidenkin ajatuksia ja kokemuksia aiheesta :).

   Ja jottei mene liian tekstipainotteiseksi niin lisään tähän loppuun sneak peekin käsillä olevasta työstäni. Julkaisen siitä oman jutun kunhan saan valmiiksi :)


PS. Nukkupöllön blogissa on arvonta meneillään. Täällä pääsee osallistumaan :)

torstai 3. maaliskuuta 2016

Viktoriaaninen matto

Karnaluksin tuliaiset on nyt törsitty ja päätyivät vastavalmistuneeseen keittiönmattoon. Minä oon aina niin malttamaton kun joku innostava työ on käsillä. Ajattelin ihan rauhassa tätä väkerrellä pala päivässä -tyyliin, mutta parin päivän jälkeen tahti kiihtyi :D 
   Taannoin pinnalla pyöri virkattu viktoriaaninen neliö. En tiedä onko jo vähän menneen talven lumia, mutta itse pääsin niistä vihdoin jotain tekemään. Sain siis ajatuksen virkata niitä kuteesta ja yhdistellä paloista maton. Keittiöön halusin saada jonkun suorakaiteen muotoisen maton pyöreän tilalle, joten toimeen! Tässä suora linkki Koukuttamon julkaisemaan ohjeeseen. 


Siinä eka ruutu. Tämä kude oli 9 koukulla tehtävän paksuista ja sitä meni n. 800g per ruutu. Ensin ajattelin tehdä 2X3 kokoisen maton, mutta se olisi jäänyt vähän tyngän näköiseksi keittiöömme. Tarkat laskennat ja päätin lähteä pidentämään mattoa 2X4 ruudukkoon. 8X800g = 6,4 kg ja kudettahan oli 6,5 kiloa, joten aika hilkuille meni. Pitihän sitä riittää vielä yhdistelemiseen..
(Keittiövaaka on muuten aika kätevä näissä hommissa :D).


Kun kaikki 8 ruutua oli valmiit, alkoi yhdistely. Olen kerran aikaisemmin tehnyt tähän tyyliin maton ja silloin virkkasin palat yhteen (piilo- tai kiintein silmukoin), eikä tulos ollut mielestäni niin hyvä. Siitä jää väkisin sauma koholle, eikä se minusta ole oikein kiva matossa. Nyt ajattelin siis ommella ne kuteella toisiinsa.


Ylemmässä näkyy millainen saumasta tuli. Alemassa näkyy vähän tekniikkaa kuinka tein. Ompelukudettahan piti olla aika pitkä pätkä ja hidasta aina silmukka kerrallaan sitä vetää läpi. Vedin koukulla aina kahden silmukan ali vähän kudetta. Sitten vedin vielä seuraavasta ja seuraavasta tähän tyyliin. Lopuksi lähdin vetämään kuteen tätä reittiä läpi, eli kiristin ompeluksen. Vaikea selittää, toivottavasti kuvat vähän kertoo.


Tuossa siis tilanne ennen kiristystä. Alemmassa näkyy, mistä aina koukulla vedin kuteen läpi. Lopuksi virkkasin kiinteillä silmukoilla reunuksen matolle. Se oli oma episodinsa, sillä kude kävi totaalisesti vähiin. Lopuksi vielä höyrytys (ekaa kertaa höyrytin maton :D Pyöreät on kyllä aina asettunut hyvin, tämä oli eka joka oikeastaan kaipasi sitä).


Ja tuntien työn jälkeen vihdoin valmis. Yhteen ruutuun meni karkeasti tunti, vähän alle kun ripeään teki. Sitten yhdistelyyn ja viimeistelyyn ainakin se kaksi. Kyllä tässä yksi täys työpäivä menee :D





Väriksi olisin valinnut mielummin vaaleanharmaan, mutta ostin nämä kun halvalla sain. On se ihan ok noinkin.




rAASUt alkaa loppumaan. Pitäisi tilata lisää..