maanantai 24. huhtikuuta 2017

Aurora -matto


Pitkällinen projekti on vihdoin päätöksessä. Aloitin tämän mattomallin suunnittelun lokakuussa, jolloin mainostinkin sitä facebooksivullani :) Tämänkertaisen mattoprojektin työmäärä vähintäänkin tuplaantui edellisiin, sillä testimaton ja varsinaisen maton jälkeen kirjoitin työstä sanalliset ohjeet suomeksi ja englanniksi ja piirsin vielä kaakiokuvan. Voisi sanoa, että sanallisten ohjeiden teko on hieman pitkäveteistä, olen harrastanut tähän asti kuvallisia ohjeita. Ohjeviidakon selvittely englanniksi on myös ihan mielenkiintoinen kokemus :D Tällä kertaa panostin myös siihen piirtämisosioon. Latasin nimittäin Crochet charts - ilmaisohjelman, jolla saa piirrettyä asiallisen näköisiä kaavioita. Käsin piirtäminen on tosin rutkasti nopeampaa, mutta lopputulos palkitsee? :) 


Maton nimesin Auroraksi. Se on tehty paksusta trikookuteesta 10 mm koukulla. Halkaisijaa tuli 165 cm ja painoa taisi olla 5-6 kiloa. 





Tähän asti olen jakanut ohjeitani ilmaiseksi täällä blogissa. Ajattelin tällä kertaa tehdä poikkeuksen ja laittaa ohjeen myyntiin pienellä hinnalla. Kuteet ym materliaali ei ole ilmaista ja ajattelin, että pienikin apu käsityöharrastukseni ylläpitoon on tervetullutta. Ohjeen olen julkaissut Ravelryssä (linkin takana ostettavissa oleva ohje). Ohje on PDF tiedostona, joka sisältää siis kirjalliset ohjeet suomeksi ja englanniksi sekä tuttuun tapaan kaaviokuvan koko matosta, tällä kertaa tietokoneella piirretyn, ei mitään käsintöherryksiä :) Tämä on myös toisella tapaa uusi kokeilu, sillä olen ensikertaa Ravelryssä julkaisemassa mitään, ja harjoittelen siis myös sitäkin samalla. Ravelrystä ostaessa ja maksaessa tarvitsee olla visa tai paypall, mikä on minusta pieni miinus, sillä kaikilla ei kyseisiä välineitä ole. Siksipä ohjeen saa tilattua minulta myös suoraan sähköpostin välityksellä. Jos haluat ostaa tämän ohjeen, laita viesti virkattukoti@gmail.com ja saat maksuohjeet suoraan tililleni. Hinta on 3,50e ja lähetän sähköpostin kautta PDF tiedostona saman ohjeen, joka on Ravelryssä. 


Tämä kuvissa näkyvä Aurora-matto menee myyntiin, sillä itselläni ei ole tällä hetkellä sille paikkaa, enkä viitsisi nättiä mattoa sulloa vaatehuoneen perukoillekaan :) Mikäli olet kiinnostunut tästä matosta, laita viestiä sähköpostiin virkattukoti@gmail.com. Laitan tuonne sivun yläpalkkiin vielä erikseen myynti-ilmoituksen. Ilmoitus löytyy täältä.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Torkkupeitto vauvalle

Kiva saada välillä jotain valmiiksi! Nimittäin vauvan torkkupeitto, joka on ollut työn alla jo jonkun aikaa ja pikkuhiljaa valmistunut muun ohessa. Projekti alkoi aikanaan lankojen valitsemisella. Tuttuna, edullisena ja laajan värivalikoiman omaavana suuntasin 7-veljestä kerien luo. Silmiin pisti heti uudet värit, vadelma ja kirsikka, ja niitä piti saada :) Tuo sinapinkeltainenkin taitaa olla uusi väri ja se sai myös luvan lähteä mukaan. Tulevan käyttäjän sukupuolesta ei ole vielä tietoa, mutta minusta tästä tuli kuitenkin neutraali peitto, vaikka vaaleanpunaista onkin joukossa. Enempikin sellainen retrovärinen :)




Vakaa aikomus oli aluksi virkata peitto ns yhtenä kappaleena, ei siis mitään palojen virkkailua. No suunnitelmat kuitenkin muuttuivat ja päätin tehdä näistä kivoista pyörylöistä viltin. Näihin olen joskus netissä törmännyt ja sattumalta minunkin kaapistani löytyy 150 neulottua ja virkattua kuviota -kirja, josta tähän puolapyörään löytyy ohje. Idea on sinäänsä yksinkertainen, ja ympyrä muodostuu pelkistä pylväistä. Tein näitä ensin hyvän kasan ja suunnittelin ympärille reunuksen, jotta saan ne neliön muotoon. Reunusta virkatessa yhdistin palan samalla aina edellisiin kiinni, jotta säästyn lopun yhteenompelulta ja päättelyltä. Alla kuvallinen ohje reunakehyksen tekoon, ympyrä on vain pelkistetty pylväsympyrä havainnollistamaan, miten reunus siihen tehdään. Langan väriä vaihdetaan viimeiselle kierrokselle.




Ja palat yhdistin viimeisellä kierroksella näin; koukku työnnetään eka edellisen palan reunasilmukan läpi. Sen jälkeen pylväs ym silmukka tehdään tavalliseen tapaan (huomioi, että reunakierros virkataan ympyrän silmukoiden takareunasta). Kun vedät viimeisen kerran langan silmukan läpi, vedä se samalla toisen palan silmukan läpi. Älä tee turhan kirellä tässä vaiheessa, muuten valmiissa peitossa reunat on kiristää ja varsinaiset neliöt jää hieman pussille.




Lopuksi virkkasin peittoon reunuksen. Ensin kerros kiinteitäsilmukoita ja toisella kerroksella ks + kjs + kjs + ks aina samaan silmukkaan ja yksi silmukka väliin ja taas seuraavaan ks + kjs + kjs + ks. Näin tuli pientä pitsikuviota reunaan. Peitolle tuli kaikkiaan kokoa 66 cm x 91 cm. Yhden palan kooksi 7-veljeksellä tuli n. 13 cm ja paloja on 5 lyhyellä sivulla ja 7 pidemmällä. Sopivan kokoinen peitto vauvalle, jotta mahtuu hyvin vaunuihin :)
















Iloista kevättä kaikille!