KIDE-matto
Virkkaa 62 ketjusilmukkaa (tai 16 jaollinen määrä miinus 2 silmukkaa). Käännä työ ja aloita virkkaamaan kaavion mukaan kirjovirkkausta pylväillä. Aloitin kerroksen suoraan pylväällä, mutta ensimmäisen pylvään voi myös korvata kolmella ketjusilmukalla (alempana videolla näkyy aloitus pylväällä). Etene kaaviota edestakaisin alhaalta ylös. Kuljeta eriväristä kudetta pylväsrivin sisällä ja kiristä usein, jottei se ala kupruilemaan pylväiden välistä näkyviin. Kun matolla on tarpeeksi pituutta, tee vielä pohjavärillä yksi piilosilmukkakerros, ennenkuin päättelet työn.
Vinkki! Kuviosta saa selkeämmän näköisen muutamalla pikku kikalla :) Virkkaa pylväs tuolta nuolen osoittamasta raosta molemmilla kerroksilla, jolloin kuvio kaartuu ns poispäin koukusta, sekä tuolla "mäenhuipulla" kuvan osoittamissa kohdissa. Viimeinen kuva on hieman harhaanjohtava, sillä keskimmäinen rivi virkataan nurjalta puolelta, ja silloin koukusta poispäin kaartuva reuna on tuo viereinen reuna.
Ja pitkästä aikaa videotutoriaalia :) Olen tehnyt aikaisemmin tutoriaalin kirjovirkkauksesta kiinteilläsilmukoilla, mutta ajattelin, että voisi olla paikallaan tehdä erikseen pylväistä. Videolla näkyy myös kerroksen aloittaminen suoraan pylväällä. Kuvanlaadulla ei voi kehuskella, mutta josko ajaisi asiansa kuitenkin :)