Sivut

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Virkattu räsymatto

Ostin taannoin kudealesta vaaleanpunaisen eri sävyjä kudetta ja ajattelin niitä yhdistää johonkin työhön. Kuteissa oli paljon paksuusvaihteluita ja lyhyempiä pätkiä, ja ajatuksiin tuli tehdä räsymattomeiningillä pikkumatto vessaan. Ei siis turhan tarkkaa nipotusta epätasaisista reunoista ja paksuusvaihteluista, vaan annoin vaan mennä :)  Tähän on tosiaan hyvä käyttää pieniäkin kudekeriä, koska väri vaihtuu niin tiuhaan kuitenkin.


Aluksi virkkaa ketjusilmukkaketjua maton leveyden verran (huomioi, että ketju hieman venyy toisen kerroksen tullessa päälle, joten silmukkaketju kannattaa jättää hieman lyhyemmäksi kun aiottu maton leveys). Katso, että silmukoita tulee parillinen määrä. Nouse toiselle kerrokselle vielä yhdellä ketjusilmukalla ja käännä työ. Virkkaa jokaiseen ketjusilmukkaan yksi kiinteäsilmukka ja nouse taas rivin lopussa uudelle kerrokselle. Tee Ensimmäiseen ks:ään yksi kiinteäsilmukka. Tee yksi ketjusilmukka, jätä väliin seuraava ks ja tee taas ks seuraavaan ks:ään. Tee taas kjs, jätä väliin seuraava ks ja tee ks seuraavaan ks:ään. Jatka kerros loppuun näin. Viimeisen ketjusilmukan tilalle tulee kiinteäsilmukka. Kierros siis päättyy kahteen peräkkäiseen kiinteään silmukkaan. Nouse taas ketjusilmukalla ylös ja tee ks ensimmäiseen silmukkaan. Tee kjs ja tee kiinteä silmukka edellisen kerroksen ketjusilmukan ympärille. Tee taas kjs ja taas ks edelliskerroksen kjs:än ympärille. Käytännösssä kiinteätsilmukat ja ketjusilmukat tulevat limittäin edelliskerroksen silmukoiden kanssa. Tämän kerroksen jälkeen vaihdoin lankaa ja tästä eteenpäin tein aina kaksi riviä yhdellä värillä ja langan vaihto. Tee matosta halutun mittainen. Lopuksi virkkaa vielä kerros kiinteitäsilmukoita ja päättele työstä kaikki langat. Halutessasi vielä enempi räsymattoa tähän mattoon, solmi molempiin päihin kuteenpätkiä ja pätki ne lopuksi samanmittaisiksi :)


Koitin vaihdella värejä mahdollisimman sekalaisesti, jotta tulos olisi hyvin satunnainen. Toki voit sommitella mattoon jonkun raitakuvion, lisätä tai vähentää raitojen määrää tai tehdä ihan yksivärisenä tällä mallilla. Kokoa on myös helppo muuttaa, sopii vaikka pitkäksi käytävämatoksi :) Tämä matto tuli meidän pikkuiseen vessaan, ja kokokin on sen mukainen.


Kudetta jäi vielä reilusti käyttämättä. Jos niistä vaikka samaan sarjaan saisi jotain vessakoreja :)


1 kommentti:

  1. Löysin Pinterestin kautta blogiisi. Aivan ihania ideoita! Erityisesti kiitos hyvistä ohjeista 🤗

    VastaaPoista