Sivut

perjantai 26. syyskuuta 2014

Hexagonpulma

  Tyhjensin lattialle pussin, joka oli lojunut jo muutaman kuukauden lehtikorin päällä.


Seasta löytyi myös tällainen. Yhdistelin palat piilosilmukoin, täällä kuvallinen ohje. Tästä taisi olla tulossa tyynynpäällinen.. En kyllä ollut ihan varma lopputuloksesta ja pakkasin sen säkkiin.


 Lankoina käytin Novitaa. Myös värikokeiluni pääsi mukaan. Värjäsin siis Usvan vaaleanpunaista mustikkaliemessä ja tulos on maanläheinen. Kuumensin kattilassa siis mustikkavesiseosta, kuin olisi kiisseliä alkanut keittämään. Kun seos oli sopivasti kiehunut ja mustikoista irronnut hyvin väriä, siivilöin mustikat ja pistin vyyhdityn langan seokseen. Taisin laittaa langat aika kuumaan liemeen suoraan. Ohjeissa yleensä neuvotaan jäähdyttämään liemi ennen langan laittoa, jotta se ei huovu. Jos haluaa siis ottaa varman päälle niin kannattaa tehdä niin. Mustikka on tosi voimakas joten lyhytkin liotus jo tartuttaa väriä. Tähän liotusaikaan ei ole mitään ohjetta, ottaa langat pois kun tulos on miellyttävä. Sitten vyyhtiä huuhdotaan ensin lämpimässä vedessä ja loppua kohden kylmässä, kunnes lanka ei päästä enää väriä. Sitten vaan kuivumaan.


 Sovelsin popcornflowerin kuusikulmion sisään. Aikaisemmassa postauksessa täällä on videotutoriaali kukan tekoon. Yllä vielä kaava tästä kuusikulmiosovelluksesta.

Ja se pulma tässä on, mitä tästä tulee? Tyynynpäällinen on aika työläs ja into lopahti kesken. Pienen vaunupeiton noista saisi vauvalle, mutta omillani on jo peitot ja lähipiirissä ei ole vauvoja tällä hetkellä. Ja toisaalta isoon torkkupeittoon tarvitsisi lisää kulmioita, mutta se vaatisi taas lisää lankaa ja intoa. Ideoita otetaan siis vastaan :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti